Hyvä menestys Virtain pienvenekisoissa nosti Mikkelin Soutajat jo kolmanneksi soutuliigassa.

9.8.2009

Pienvenesoutajat nostivat Mikkelin Soutajat kolmanneksi soutuliigapisteissä.Virroilta tuli yksi hopea ja neljä pronssia ja tukku muita hyviä sijoituksia.

Mikkelin Soutajien pienveneilijät menestyivät hienosti viikonlopun pikamatkojen Sm-kilpailuissa. Soutuliigassa kuudentena ennen Virtain Sm-kisaa ollut Mikkelin Soutajat nousi epävirallisesti jo kolmanneksi ennen Evijärven kahta viimeistä osakilpailua. Meitä oli pieni porukka, joka asetti tavoitteen päästä neljän parhaan joukkoon liigassa, mutta kirkkovenejoukkueen positiivinen tulos Sulkavalla sekä panostaminen kahteen viimeiseen osakilpailuun mahdollistaa pääsyn jopa kolmen parhaan joukkoon kokonaispisteissä ja sen me myös aiomme pitää, totesivat Jukka, Ilkka ja Tapsa Virtain soudun jälkeen.

Lauantaina mitalien makuun kahdella kilometrillä pääsivät ensimmäisenä Ilkka ja Vuokko parisoudun sekasarjassa. Aika 9.18,6 riitti pronssille 22 sekuntia tehokkaiden Tehojen jäljessä. Hopeaan jäi eroa 11 sekuntia. Kaisuleena ja Kari soutivat seitsemänneksi 54 sekuntia voittajista.

Vuorosoudun M-45 sarjassa Timo ja Jari soutivat hienosti pronssille 9.38,8 ajallaan vain kuuden sekunnin päähän voitosta ja neljä sekuntia hopeasta.

Parisoutu M-45 vuotta Jukka ja Tapsa soutivat jo toisen kakkosen kisan ja Tapsa oikeastaan jo kolmannen, mutta tuloksena oli silti upea kolmas sija ajalla 8.48,8 . Hopea jäi vain kolmen kymmenyksen päähän ja se jäi vähän harmittamaan. Kaikka ja Make olivat tässä sarjassa kuudensia kymmenisen sekuntia pronssista ajan jäädessä juuri ja juuri alle 9 minuutin. ( 8.59,4 )

Miesten yksinsoudussa Eero ja Tapsa soutivat todella hyvin ja lähes samaa vauhtia jääden Kuhnolle puolisen minuuttia. Pronssiin eroa pojille seitsemäntoista sekuntia. Eero 9.30,1 ja Tapsa 9.30,8 .

Miesten yleisessä parisoudussa Tapsa ja Jukka soutivat seitsemänneksi ja pronssiin jäi eroa vajaa 9 sekuntia. Poikien aika oli 8.49,4 eli 0,6 kymmenystä heikompi kuin hetkeä aikaisemmin soudettu M-45 parisoudun kisassa.

Ohessa linkki lauantain 2 km:n tuloksiin.

http://www.virtainurheilijat.fi/smsoutu/lauantai.htm

Sunnuntaina oli vuorossa kymppi (  8,4 km ) ja Miesten yksinsoudussa Eero souti jälleen hienosti kuudenneksi ajalla 45.23,3.

Miesten parisoudussa yleisessä luokassa Tapsa ja Jukka jäivät tällä kertaa neljänneksi. M-45 sarjassa olisi tullut komeasti hopeaa, mutta nyt yleisen sarjan kova taso yllätti konkarit.  Aika oli silti erinomainen 40.36,2

Parisoudun sekasarjassa Ilkka ja Vuokko olivat jälleen pronssilla jääden hopeasta kymmenkunta sekuntia ajalla 43.24,3 .  Kisa oli todella tiukka, sillä neljänneksi jääneet jäivät Ilkasta ja Vuokosta ainoastaan 2,7 sekuntia. Kari ja Kaisuleena soutivat myös hyvin 45.21,3 sijoittuen seitsemänneksi, joskin eroa mitaliinkin jäi vajaa kaksi minuuttia.

Vuorosoutu M 45 vuotta Jari ja Timppa yllättivät hopeamitallillaan ajalla 45.00,4 jääden Sulkavan Mikkoselle ja Auviselle reilun minuutin.

Parisoutu Miehet 45 vuotta piti olla Kaitsun ja Maken päämatka ja pojat halusivat kovasti mitalia, mutta ei edes hyvä soutu siihen riittänyt vaan tuloksena oli viides sija, joskin vain viisitoista sekuntia pronssista. Poikien aika 42.09,7 on kuitenkin erinomainen vanhalla kalustolla soudettuna.

Ohessa linkki sunnuntain kympin tuloksiin.

http://www.virtainurheilijat.fi/smsoutu/sunnuntai.htm

 

10.08.2009 / IM