Harjoitusohjelmat ja testaus

14.10.2009

Ensi soutukauteen on tavoitteena suunnata mies- ja naisjoukkuein. Käytettävistä harjoitusohjelmista ja testeistä voit lukea lisää..

Harjoitusohjelmat ja testaus

Talvikaudella harjoittelua jatketaan Ismon jo viime vuonna antamien harjoitusohjelmien mukaan. Harjoitusohjelmat (Harjoitusohjelma 1: Voimaa ja tehoa jalkoihin, harjoitusohjelma 2 ja harjoitusohjelma 3 löytyvät tekstimateriaalipalkin alta näiltä sivuilta. Kaikkia harjoitusohjelmia on myös soutumontulla paperiversioina.

Jos harjoitusohjelmien sisältöön tulee muutoksia, Ismo ilmoittaa niistä erikseen.

Sisäsoututestaus

Ensimmäinen sisäsoututesti eli tunnin soutu ajoittuu joulukuun alkuun, ja tarkemmat ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin. Tunnin soudussa tahtirajoituksena on max 28 vetoa minuutissa, vastus on vapaavalintainen.

Syksyn aikana ei järjestetä 5 km:n testisoutuajankohtia, mutta jokainen voi testata henkilökohtaisesti oman soutukuntonsa myös tällä matkalla ja verrata tuloksia viime talvikauden vastaaviin.

Kevätkauden sisäsoututesteistä tiedotetaan ensi vuoden puolella.

Hiihto

Pitkän matkan kilpahiihto on myös suosituksena harjoitusohjelmassa. Osallistua voi esimerkiksi Savoniaan, Pogostaan, Finlandiaan jne.

Pienvenesoutu

Keväällä soutukuntoa testataan 5 km:n pienvenesoudulla, jonka voi suorittaa itsenäisesti. Tulokset otetaan ylös. Tästä testistä tulee lisätietoa, kun se on ajankohtainen