Pentti Iivanaiselle urheilun ansiomitali

1.5.2010

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin on myöntänyt Pentti Iivanaiselle Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitalin kullatuin ristein. Tunnustus jaetaan huomattavasta lääni- ja piiritasolla tehdystä työstä.

Pentti Iivanaiselle on myönnetty Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitali kullatuin ristein. Tunnustus jaetaan huomattavasta lääni- ja piiritasolla tehdystä työstä.

Pentti on toiminut pitkään Mikkelin Soutajissa puheenjohtajana ja johtokunnan jäsenenä. Hän on myös seuran ensimmäinen kunniapuheenjohtaja. Suomen Soutuliitossa Iivanainen vaikutti puuvenejaoston jäsenenä kaikkiaan 11 vuotta.

Soudussa Pentti on niittänyt mainetta myös kilpaurheilijana. Hän on voittanut puuvenesoudussa 30 SM-mitalia, joista 15 kultaista.

Vuodesta 1970 urheilun ja liikunnan parissa puurtanut Iivanainen on Mikkelin Soutajien ohella ahkeroinut urheilijana, valmentajana ja seuratoimijana Mikkelin Peli-Pojissa, Otavan Viestissä sekä Hatsinassa.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin (r.) myöntämä tunnuntuspalkinto luovutettiin Pentille Mikkelin Soutajien kevätkokouksessa keskiviikkona.