Sekajoukkue voittoon Sulkavan Suursouduissa

14.7.2010

Sekajoukkue uusi viime vuotisen SM-mestaruutensa lauantaina 10.7. Sulkavan Suursouduissa. Viime vuotista reittiennätystä parannettiin lähes 7 minuutilla. Lue lisää kirkkovene- ja pienvenesoudusta Sulkavalla.

Sulkavalla soudettiin tänä kesänä helteisessä ja aurinkoisessa säässä. Mikkelin Soutajien sekajoukkue osallistui lauantaipäivän SM-lähtöön 8 muun sekajoukkueen kanssa. Lisäksi kilpailussa oli mukana kaksi miesjoukkuetta ja kaksi naisjoukkuetta omissa sarjoissaan. Startti kilpailuun tapahtui Hakovirralla aamulla 08:15.

Joukkue oli valmistautunut hyvin tulevaan koitokseen ja veneessä oli hyvä soutufiilis heti alusta alkaen. Alkumatkaa soudettiin toisen kirkkoveneletkan kärjessä, mutta muutaman kilometrin jälkeen perämies Pentti Iivanainen ohjasi joukkueen Kouvolan Soutajien sekajoukkueen peesiin. Kärjessä souvi Suupohjan Soutajien miesjoukkue. Meidän joukkueen perässä tuli Valkelan Soutajat ja Savonlinna Soutu sekä muut joukkueet.

Valkealan Soutajat tippuivat vähitellen porukasta Lepistön selällä tultaessa ja Lepistö ylitettiin kolmen kärjen ollessa edellen sama kuin alussa eli Suupohjan Soutajien miesjoukkue kärjessä ja heti perässä Kouvolan ja Mikkelin sekajoukkueet. Lepistöllä kaksi kärkijoukkeatta ottivat kovempia vetoja ja yrittivät tiputtaa Mikkelin Soutajat peesistä.

Kun matkaa maaliin oli vielä reilusti yli kymmenen kilometriä päätettiin kokeilla irtiottoa kilpakumppaneista. Lähdimme ohituskaistalle, ja Kouvolan Soutajien rinnalle pääsimme hyvin ja sujuvasti myös ohi miesjoukkueen rinnalle. Suupohjan Soutajien kanssa käytiin todella tiukkaa vääntöä parin kilometrin ajan, ja vähitellen tikistimme ohi ja heidän edelleen. Miesjoukkue tuli peesissä vielä jonkin matkaa, mutta he jäivät pikku hiljaa ja lopulta ero repesi jo selväksi. Viimeisillä kilometreillä tiesimme, että meillä on mahdollisuus parantaa reittiennätystä uudestaan ja koko joukkueen voimin päätimme pistää loppumatkalle vielä kaikki peliin.

Maalisuoralla tunne oli veneessä huikea ja maalissa saimme tietää, että aika painui jopa alle 4 tunnin ja 10 minuutin. Lopullinen soutuaika olikin 4:09,49! Suupohjan miesjoukkue hävisi meille kaksi ja puoli minuuttia. Kouvolan sekajoukkue souti toiseksi (4:13,23) ja Valkealan Soutajat kolmanneksi (4:14,52).

Uudella reittiennätyksellämme olisimme olleet sunnuntain MM-soudussa kuudensia miesjoukkueiden keskuudessa.

Sekajoukkeessa soutivat perämies Pentti Iivanaisen johdolla: Tarja Väisänen, Maarit Partanen, Silja Tarvonen, Pirkko Laitinen, Marika Ylönen, Arja Partanen, Sari Teittinen, Terho Ylönen, Tapani Liukkonen, Vesa Haapamäki, Erkki Tanskanen, Heikki Savander, Ismo Hyvönen ja Matti Kakriainen.

Pentille osallistumiskerta oli jo 30.! Maarit Partanen ja Terho Ylönen soutivat Sulkavalla 10. kerran ja saivat soutuneuvoksen tittelin.

-Maarit

Pienvenesoutajien tuloksia

Viisi paria oli mukana Mikkelin Soutajista sunnuntaina pienveneiden SM-soudussa.   Olosuhteet olivat alussa mitä parhaimmat, mutta tuulen muutettua suuntaa , odotettu myötätuuli vaihtuikin vastatuuleksi, mikä puolestaan heikensi tulossatoa.

Vuorosoudun sekasarjassa Suomen mestaruuteen soutivat Sari  Jäppinen ja Jukka Lindström ajalla 6.01,13.

Vuorosoutu miehet  yli  40 vuotta taistelu mitaleista oli tiukkaa, sillä neljä ensimmäistä paria soutivat vajaan neljän minuutin sisään toisistaan. Timo Dyster ja Jari Kuitunen soutivat hienosti ollen kolmansia jääden 2 min voittajaparille eli Esa ja Reijo Kokkoselle.  Jarin ja Timon aika oli 5.39,23 ja hopeakin jäi vain puolentoista minuutin päähän ( Mikkonen – Pasanen ). Neljänneksi jäänyt pari jäi puolestaan mikkeliläisistä reilu puolitoista minuuttia ( Poikolainen –Viinikainen )

Parisoudun sekasarjassa oli vain yleinen sarja.  Essi Virta ja Aleksi Kyllönen olivat omaa luokkaansa ollen vielä 35 km:n kohdalla viiden tunnin loppuvauhdissa, mutta lopun vastatuuli oli tällä kertaa ennätysajan esteenä.  Loppuaika oli silti kova 5.13,15. Toiseksi tuli Kuopion Riitta ja Tuomo Konttinen 5.29,00 ja kolmanneksi Mikkelin Soutajien Vuokko Kolehmainen ja Ilkka Manninen ajalla 5.37,09.  Rauhallisemmalla alkuvauhdilla olisi tullut parempi aika, jos olisi arvannut, miten olosuhteet muuttuivat.

Miesten parisoudun yleisessä pidettiin hyvää vauhtia, sillä Vaalin veljekset Virroilta vetivät 5.10,37 voittaen Kaukaan Lylyn Soutajien Hölsän ja Pöllösen yhdellä minuutilla. Mikkelin Soutajien Aarno ja Aarnon poika Aku Lindgren olivat neljänsiä ajalla 5.28,41

Miesten parisoudun miehet yli 40 vuotta oli yllätyksellinen sikäli että Mikkelin Airo-Teamin  Jouni Kakkonen ja  Reijo Parkkinen soutivat pienvenesarjojen kovimman ajan 5.08,57.  Samassa sarjassa  neljänneksi tuli Mikkelin Soutajien Kai Hirvonen ja Markku Kolehmainen ajalla 5.47,41

Lauantain avoimessa sarjassa soutivat Mikkelin Soutajien Kaisuleena Leppänen ja Kari Laamanen parisoudussa oman ennätyksensä hyvällä ajalla 5.45,34 ollen kuudensia.

15.7.2010 / IM