Kouvolalle MM-kultaa, Mikkelin Soutajat kuudensia...

7.7.2011

Kouvolan Soutajat kiskoi voittoon kirkkoveneiden 2 000 metrin epävirallisissa MM-kilpailujen finaalissa torstaina Sulkavalla Suursoutujen ensimmäisenä päivänä. Sulkava souti hopealle 4,8 sek jääneenä. Mikkelin Soutajat pääsi hienosti finaaliin, mutta sai tyytyä kuudenteen sijaan.

Mikkeliläisten sijoitus finaalissa oli karsinnan perusteella odotettua, mutta parempaakin näytti olevan tulossa, kun lopussa joukkue näytti vääjäämättömästi ohittavan Savonlinnan, mutta viimeisillä kymmenillä metreillä Mikkelin vauhti putosi jopa 12 km/h  matalikon johdosta juuri kun oli päässyt Savonlinnan rinnalle. Savonlinna oli lopulta vain 0,7 sek Mikkeliä edellä, joten näin tällä kertaa.

Yhdentoista joukkueen kesken käyty kisa kuitenkin todisti, että eteenpäin on menty ja finaalipaikka , joka oli minimitavoite, tuli saavutettua. Voittaja Kouvola oli aivan omaa luokkaansa peräti 12,4 sek Mikkeliä edellä ja pronssiinkin oli mikkeliläisillä vielä 5,7 sek, mutta neljäs sija jäi vain 2,8 sek päähän, joten hiukan jäi vielä jossiteltavaa, mutta sehän tästä lajista juuri mielenkiintoisen tekeekin. Miehet antoivat kuitenkin kaikkensa ja tästä on hyvä lähteä sunnuntain päämatkalle.

Mikkelin Soutajat: Esko Kotivuori, Ismo Hyvönen, Matti Kontinen, Timo Dyster, Petri Taurio, Terho Ylönen, Tapani Liukkonen, Tuomo Puttonen, Pekka Manninen, Erkki Tanskanen, Heikki Savander, Kari Laamanen, Ville Rimpiläinen, Matti Kakriainen, Jussi Seppälä.

Ohessa linkki alkuerien ja finaalien gps-seurantaan.

http://www.gpsseuranta.net/index.php?sivu=tt&id=20110707

7.7.2011 / im

Ohessa karsinnan ja finaalien tulokset. Kuusi parasta joukkuetta pääsi finaaliin

Torstai 7.7.2011, Kirkkoveneet avoin 2000 m karsinta MM
Thursday 7.7.2011, Long boats open 2 km WM
Sija Vene Miehistö Väliaika Aika H
1 903 KOUVOLAN SOUTAJAT   6:58.1
2 911 SU-41   7:04.7
3 908 TAKON SOUTAJAT 3   7:05.1
4 909 SAVONLINNAN SOUTU   7:08.1
5 907 VALKEALAN SOUTAJAT   7:09.3
6 910 MIKKELIN SOUTAJAT   7:11.3
7 904 TURUN SOUTUPIIRI   7:21.3
8 906 STRELA   7:28.7
9 901 ECO   7:32.9
10 905 PALLADA   8:12.2
11 902 SPB-MOSCOW-KARELIA   8:50.4

Torstai 7.7.2011, Kirkkoveneet avoin 2000 m A-finaali MM
Thursday 7.7.2011, Long boats open 2 km WM A-filnal WM
Sija Vene Miehistö Väliaika Aika H
1 903 KOUVOLAN SOUTAJAT   7:05.3
2 911 SU-41   7:10.1
3 908 TAKON SOUTAJAT 3   7:12.0
4 907 VALKEALAN SOUTAJAT   7:14.9
5 909 SAVONLINNAN SOUTU   7:17.0
6 910 MIKKELIN SOUTAJAT   7:17.7

 

Torstai 7.7.2011, Kirkkoveneet avoin 2000 m B-finaali MM
Thursday 7.7.2011, Long boats open 2 km WM B-filnal WM
Sija Vene Miehistö Väliaika Aika H
7 904 TURUN SOUTUPIIRI   7:26.7
8 906 STRELA   7:32.2
9 901 ECO   7:41.7
10 905 PALLADA   8:15.4
11 902 SPB-MOSCOW-KARELIA   8:45.9