Mikkelin Soutajat dominoi Kaukajärvellä...

13.8.2012

Mikkelin Soutajat dominoi Kaukajärvellä. Kolme kultaa sekä yksi neljästila oli vahva näyttö Mikkelin naisilta ja sekajoukkueelta.

Kirkkoveneiden lyhyiden matkojen SM-kilpailut pidettiin upeissa puitteissa Tampereen Kaukajärvellä  11.-12.8.2012.

Mikkelin Soutajat dominoi kisoja voittamalla 3 kultaa ja yhden neljännen sijan. Naiset voittivat molemmat lähtönsä ja sekajoukkue oli  sprintissä neljäs ja kympillä upeasti  ensimmäinen.

Kirkkoveneet naiset 2000 m

Lauantaina kisat alkoivat naisten 2 km:n yhteislähdöllä.  Kisa oli tiukka ja ratkesi  vasta viime metreillä mikkeliläisten eduksi  ajalla 7:51:60  joka myös maalikameralla varmistettiin. Eroa Jouteleen naisiin oli vain 33 sadasosaa eli reilu metri. Kouvola oli kolmas jääden Mikkelille jo reilu viisi sekuntia, mutta voitti Sulkavan vain 24 sadasosalla eli kaiken kaikkiaan todella tasainen ja jännittävä erä. Mikkelin Soutajien keskivauhti oli 15,27 km/h.

Näin viime vuoden  hopea kirkastui  kultaisiin mitaleihin ja puolet joukkueesta lähti  valmistautumaan päivän toiseen starttiin sekajoukkueessa.

Mikkeliläisten kultajoukkueessa soutivat:  Maarit Partanen, Riitta Halonen,  Tiina Leinonen, Sari Jäppinen, Vuokko Kolehmainen,  Anu Puttonen, Sari Repo, Sari  Teittinen, Seija Kontinen, Tarja Väisänen, Arja Partanen, Mervi  Lipsanen, Oili Holopainen ja Pirkko Laitinen. Perämies Esko Kotivuori.

Tulokset: Kirkkoveneet naiset

1 Mikkelin Soutajat  7:51,60

2 Joutele                   7:51,93

3 Kouvolan Soutajat  7:56,79

4 SU-41                     7:57,03

5 Takon Soutajat       8:15,65

 

Kirkkoveneet miehet 2000 m

Seuraavana oli vuorossa miesten pikamatka, mutta valitettavasti mikkeliläisiä ei ollut tälläkään kertaa mukana. Mikkelin miesjoukkuehan jäi pois jo kevään keskimatkalta Tahkolta, joten ainoaksi kisaksi  jäi Sulkavan pitkän matkan kolmas sija.

Voiton nappasi tiukassa kilpailussa Hollola 7:08:14 jättäen Evijärveä reilun sekunnin.  Kolmanneksi  kiri Sulkava ennen Kouvolaa, joka puolestaan löi Takon Soutajat vaivaisella 7 sadasosalla.  Voittaja Hollolan keskivauhti oli 16,82 km/h.

Tulokset: Kirkkoveneet miehet

1 Hollolan Urheilijat      7:08,14

2 Evijärven Urheilijat    7:09,68

3 SU-41                        7:11,39

4 Kouvolan Soutajat     7:13,25

5 Takon Soutajat          7:13,32

 

Kirkkoveneet sekasarja2000 m

Päivän viimeisin lähtö oli sekasarja, joka soudettiin kahdessa erässä. Ensimmäistä erää hallitsi Valkeala jääden lopulta kuitenkin viidenneksi ja toista erää Kouvolan Soutajat joka voittikin kisan ajalla 7:26:69 ennen Evijärveä, Sulkavaa ja neljänneksi jääneitä Mikkelin Soutajia. Mikkeli jäi harmittavasti vain puolitoista sekuntia pronssista, jonka nappasi Sulkava.  Kouvolan keskivauhti oli 16,12 km/h ja Mikkelin 15,90 km/h.

Mikkelin sekajoukkueessa soutivat: Maarit Partanen, Riitta Halonen, Sari Repo, Vuokko Kolehmainen, Tarja Väisänen, Sari Teittinen, Mervi Lipsanen, Jouni Kakkonen, Reijo Parkkinen, Tuomo Puttonen, Tapani Liukkonen, Kari Laamanen, Jani Partanen ja Ilkka Manninen. Perämies Esko Kotivuori.

 

Tulokset: Kirkkoveneet Sekasarja

1 Kouvolan Soutajat       7:26,69

2 Evijärven Urheilijat      7:28,53

3 SU-41                          7:31,46

4 Mikkelin Soutajat       7:32,92

5 Valkealan Soutajat      7:35,54

6 Takon Soutajat            7:37,19

7 Joutele                         7:45,50

8 Takon Soutajat II         7:52,15

9 Ikaalisten Soutajat       7:54,07

10 Vihtavuoren Pamaus  7:54,32

11 Savonlinnan Soutu     7:57,59

 

Kirkkoveneet naiset 10000 m

Sunnuntaina oli vuorossa 10 km väliaikalähtönä. Naiset aloittivat urakkansa klo 9:00 ja Mikkeli souti viikonlopun tuplamestariksi  ylivoimaisella ajalla 41:12:89 jättäen toiseksi sijoittunutta Jouteletta peräti 20 sek.  Puolimatkassa Joutele sinnitteli vielä 3 sek päässä.  Mikkeliläisten tekniikka pysyi kasassa koko kilpailun ja maalissa sai Esko Kotivuori tuulettaa tyytyväisenä joukkueensa kera jo kauden kolmatta mestaruutta. Mikkelin keskivauhti oli 14,56 km/h ja toiseksi  tulleen Jouteleen keskivauhti oli 14,44 km/h.

Mikkelin kympin naisten kultajoukkueessa soutivat:  Maarit Partanen, Riitta Halonen,  Tiina Leinonen, Sari Jäppinen, Vuokko Kolehmainen,  Anu Puttonen, Sari Repo, Sanna Rantalainen, Seija Kontinen, Tarja Väisänen, Arja Partanen, Mervi  Lipsanen, Oili Holopainen ja Pirkko Laitinen. Perämies Esko Kotivuori.

  Tulokset                 Loppuaika                 Väliaika

1 Mikkelin Soutajat   41:12,89                 20:44,54

2 Joutele                    41:32,26                  20:47,66

3 SU-41                      41:46,34                  21:01,58

4 Kouvolan Soutajat  41:57,07                  21:04,72

 

Kirkkoveneet miehet 10000 m

 

Keskipäivällä aloittivat miehet 10 urakkansa. Hollola näytti jälleen kaapin paikan ja otti hiukan yllättäen voiton Takon Soutajilta, jotka tosin taipuivat vain reilulla sekunnilla, jolle puolestaan Kouvola hävisi vajaan sekunnin. Todella tiukka ja tasainen kisa. Hollolan keskivauhti oli 15,72 km/h.

 

  Tulokset                      Loppuaika                  Väliaika

1 Hollolan Urheilijat       38:09,51                      19:09,33

2 Takon Soutajat           38:10,58                      19:06,77

3 Kouvolan Soutajat      38:11,56                      19:07,71

4 Evijärven Urheilijat     38:21,49                       19:15,72

5 SU-41                         38:30,41                       19:19,72

6 Lappajärven Veikot    43:56,52                       21:52,13

 

Kirkkoveneet sekasarja 10000 m

Päätöspäivän viimeinen laji oli sekasoudun kymppi ja viime vuoden mestarit olivat mestareita myös tänä vuonna, vaikka Valkeala halusi olla toista mieltä pistäen kampoihin viimeiseen asti. Puolimatkassa Valkeala johti Mikkeliä 6 sek ja 7,5 km:n kohdalla vielä 5 sek eli noin 20 metriä, joten katsomossa ei varmasti ollut montaa, jotka uskoivat Mikkelin voittavan.  Toisin kuitenkin kävi, vaikka joku merkkautti vielä 250 metriä ennen maalia Mikkelin olevan sekunnin jäljessä, niin siteeraamalla MM-pronssimitalisti Minna Niemisen sanoja Mikkelin Soutajat lensivät veden päällä viimeiset 250 m ja voittivat kisan noin puolellatoista sekunnilla Valkealan eli eroa oli lopulta veneen mitta havainnollisesti sanoen. Mikkeliläisten keskivauhti kympillä oli 15,14 km/h.

 

Mikkelin Soutajien sekarin kultajoukkueessa soutivat: Maarit Partanen, Riitta ”Hitta” Halonen, Sari Repo, Vuokko Kolehmainen, Tarja Väisänen, Sari Jäppinen, Mervi Lipsanen, Jouni Kakkonen, Reijo Parkkinen, Tuomo Puttonen, Tapani Liukkonen, Kari Laamanen, Jani Partanen ja Ilkka Manninen. Perämies Esko Kotivuori

 

Tulokset                              Loppuaika                     Väliaika

1 Mikkelin Soutajat                39:37,15                        19:54,79

2 Valkealan Soutajat             39:38,79                        19:48,79

3 Evijärven Urheilijat             39:50,77                        20:00,54

4 SU-41                                 39:55,52                        20:04,94

5 Kouvolan Soutajat              39:59,42                        20:03,44

6 Takon Soutajat                   40:29,59                        20:15,75

7 Ikaalisten Soutajat             41:07,25                        20:37,27

8 Savonlinnan Soutu             41:11,09                        20:38,50

9 Takon Soutajat II                41:19,52                       20:41,54

10 Joutele                             41:19,90                        20:42,95

11 Vihtavuoren Pamaus         DNF                                20:37,23

 

Ohessa vielä linkki järjestäjien sivuille, josta löytyvät niin lauantain Sm-sprintin kuin sunnuntain Sm-kympin tulokset sekä samaan aikaan käytyjen olympialuokan yksin sekä parisoutujen Sm-tulokset.

 http://www.takonsoutajat.fi/kaukajarvi2012SM/

 

Seuraliigassa Mikkelin Soutajat säilytti ja vankisti sekä samalla käytännössä lähes varmisti neljännen sijansa Sulkavan, Kouvolan sekä Takon Soutajien jälkeen. Leppävirralle pienveneiden pikamatkoille Mikkeli lähtee pienellä mutta iskukykyisellä joukkueella varmistelemaan neljättä sijaansa.

13.08.2012 / im

 

SEURALIIGA TAMPEREEN JÄLKEEEN

 

Sija

Seura

PISTEET

1

Sulkavan Urheilijat -41

235

2

Kouvolan Soutajat

216

3

Takon Soutajat

199

4

Mikkelin Soutajat

188

5

Evijärven Urheilijat

123

6

Joutele

90

7

Hollolan Urheilijat 46

63

8

Keravan Urheilijat

57

9

Virtain Urheilijat

56

10

Valkealan Soutajat

55

11

Savonlinnan Soutu

46

12

Oulun Kilpa-Veljet

33

12

Ikaalisten Soutajat

33

14

Voiton Soutajat

32

15

Kuopion Hiihtäjät

24

16

Koston Soutajat

22

17

Kuopion Soutajat

21

18

Espoon Tapiot

19

19

Joutsenon Kullervo

18

19

Vihtavuoren Pamaus

18

21

Turun Soutajat

17

22

Nesteen Soutajat

16

23

Kaukaan Lyly

13

23

Muuramen Urheilijat

13

25

Parikkalan Urheilijat

11

25

Valkeakosken Vesiveikot

11

27

Iso-Mustajärven Urheilijat

10

28

Lohjan Seudun Soutajat

9

29

Kivennavan Soutajat

8

29

Espoon Soutajat

8

31

Suomenselän soutajat

7

32

Ekenäs Roddare

5

32

Virraviemät

5

32

Hämeenlinnan Latu

5

32

Iitin Soutajat

5

32

Albatrossi

5

37

Puumalan Soutu-Team

3

37

Viialan Viri

3

37

Kaarinan Urheilijat

3

37

Lappajärven Veikot

3

41

Joutsan Veneseura

2

41

Nokian Veneilijät

2

41

SMARK

2

44

Tuuloksen Säkiä

1