Börje ja Pauli keksivät kirkkoveneen uudelleen

12.4.2013

Pauli Parkkisen tekemä Sulkava Pro 8 -vene
Pauli Parkkisen tekemä Sulkava Pro 8 -vene

Julkaistu 21.2.2013 http://yle.fi/uutiset/borje_ja_pauli_keksivat_kirkkoveneen_uudelleen/6506800

Börje ja Pauli keksivät kirkkoveneen uudelleen

Tammisaarelaissuunnittelijan ja sulkavalaisrakentajan luomus luovutettiin tilaajille tänään Sulkavalla. Kahdeksan soutajaa vetävän veneen odotetaan helpottavan soutajien haalimisessa ja houkuttelevan mukaan uusia soutuporukoita.

 

Kirkkoveneillä on kisailtu Sulkavalla souduissa pian neljän vuosikymmenen ajan. Ensi kesänä laineille lipuu uutuus, työnimeltään Sulkava Pro 8 -kirkkovene. Veneen on tilannut Sulkavallakin mainetta niittänyt porvoolainen Rautakourat-soutuporukka.

Idea pienemmän soutajamäärän kirkkoveneestä lähti siitä, että neljätoistapaikkaiseen on nykyisin vaikea löytää soutuvoimaa.

- Vuosia olen miettinyt sitä, että on hankala saada neljäätoista kokoon. Se palvelisi meitä soutajia, pienempiä porukoita, että me päästäisiin Sulkavaan kisaamaan, puntaroi veneen tilanneen soutuporukan puuhamies Arto Häkkilä.

Uudessa 12 metrisessä veneessä yhdistyy kilpavene ja perinteinen kirkkovene. Perinteiseen veneeseen verrattuna uusi tulokas on puolet kevyempi, parisataakiloinen.

- Uusi vene rakentaa varmaan siltoja Sulkavan soudun ja varsinaisen kilpasoudun välillä. Tämän veneen soutuominaisuudet ovat myöskin kirkkoveneen ja kansainvälisen kasin puolivälistä. Ehkä enemmän tapahtuu siirtoa sitten varsinaisten sulkavanveneiden ja kilpaveneiden välillä, veneen suunnitellut Börje Thorström pohtii.

Uudessa on tuplatyö

Veneen rakentajalle uusi malli on ottanut työtunteja kaksinkertaisen määrän normaaliin kirkkoveneeseen verrattuna. Helmikuun 21. päivä luovutetun veneen rakennus alkoi joulun jälkeen. Rakennusvaiheessa piti myös hieman soveltaa.

- No penkkien paikkoja hiukan joutui muuttamaan. Ei saanut ihan niin reunaan mitä ois pitänyt, sulkavalainen veneenrakentaja Pauli Parkkinen paljastaa. Parkkisen mukaan vene toimii pienestä muutoksesta huolimatta suunnitelmien mukaan.

Soutupuristit voivat huokaista helpotuksesta, sillä perinteinen, 14-paikkainen kirkkovene on edelleen se, millä viralliset mestaruudet ratkaistaan.

Uusi Sulkava Pro 8 näyttäytyy kuitenkin tänä kesänä Sulkavalla perjantain yösoudussa perinteisten kirkkoveneiden rinnalla markkinointimielessäkin. Varovaisia toiveita on heitetty myös virallisesta Pro 8 -sarjasta.

- Jos ensi vuonna on muutama vene sarjassa mukana ja saa sen sarjan pyörimään, niin sehän on tosi hienoa, rautakourien Arto Häkkilä sanoo.

Porvoolaiset ovat luvanneet veneelle ensikasteen huhtikuussa, kun jäätilanne soutamisen sallii.

Teksti: Timo Ikonen / Yle Etelä-Savo