Kirkkoveneiden SM keskimatkalla haastavat olosuhteet

9.6.2015

Kirkkoveneiden keskimatkan Suomen mestaruudet kilpailtiin 6-7. kesäkuuta Tommolan salmen upeissa maisemissa, Korpijärven aalloilla. Soutureitin pituus oli seitsemän kilometriä, joka kierrettiin neljä kertaa jolloin kokonaismatkaksi kertyi 28 km. 

Mikkelin Soutajat osallistui sekasarjan soutuun ja sijoittui siinä kuudenneksi. Arviolta 15 metrin sekuntivauhtia puhaltanut tuuli nosti järvenselälle kovan aallokon. Vastatuuleen tarvittiin venekunnalta hyvää yhdenaikaista soutamista, tekniikkaa sekä fyysistä voimaa. Haastavat olosuhteet parhaiten hallitsi Takon Soutajat Tampereelta. Sulkavan Urheilijat jäi kuusitoista sekuntia voittajalle. Kolmanneksi souti Evijärven Urheilijat voittajalle jo lähes puolitoista minuuttia jääneenä.

Mikkelin Soutajissa mukana olivat: Maria Barck, Sari Jäppinen, Seija Kontinen, Tiina Leinonen, Hilkka Närvänen, Arja Partanen, Sanna Rantalainen, Asko Kauhanen, Heikki Kääriäinen, Kari Laamanen, Juho Lahikainen, Mika Närhi, Jussi Seppälä, Oula Seppälä ja perämiehenä Pentti Iivanainen

Teksti 8.6.15 Kari Laamanen